Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Hugo Claus

claus_w170.jpg
Kuva: Paul Huf

Belgialainen Hugo Claus (1929-2008) on yksi arvossapidetyimmistä eurooppalaisista kirjailijoista. Claus syntyi 5.4.1929 Bruggessa ja kuoli antwerpeniläisessä sairaalassa maaliskuussa 2008 sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.

Clausin laaja tuotanto käsittää niin romaaneja, runoja, novelleja, näytelmiä kuin elokuvakäsikirjoituksiakin. Hän on julkaissut yli 120 teosta, ja hänen tuotantoaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Esikoisteoksensa Claus kirjoitti vuonna 1947, 18-vuotiaana.

Hugo Claus sai yhteensä yli 40 kirjallisuuspalkintoa, mm. useita Belgian valtion kirjallisuuspalkintoja sekä vuonna 1998 EU:n Aristeion-palkinnon parhaasta eurooppalaisesta romaanista. Myös kirjallisuuden Nobelia on Clausille veikattu jo kymmeniä vuosia.

Claus oli  myös tunnettu taidemaalari. Hän opiskeli maalausta Belgian Kuninkaallisessa Taideakatemiassa. 1950-luvulla hän asui joitakin vuosia Pariisissa ja Roomassa ja hänellä oli läheinen yhteys tunnettuun Cobra-taiteilijaryhmään.

Hugo Clausin teosten teemat pohjaavat hänen omiin elämänkokemuksiinsa. 18 kuukauden ikäisenä hänet jätettiin luostariin nunnien kasvatettavaksi. Siellä Claus vietti lapsuutensa aina 11-vuotiaaksi saakka, jolloin saksalaiset miehittivät Belgian. Luostarikoulun tiukka kuri ja uskonnollinen ilmapiiri on jättänyt jälkensä esimerkiksi juuri Belgian suru -romaaniin.

Claus on todennut, ettei kirjailijan yksinäinen ja paikallaanpysyttelevä elämäntapa sovi hänelle ollenkaan. Voidakseen työskennellä hän tarvitsee ympärilleen jatkuvasti ihmisiä. Esimerkiksi työskentelyn teatterissa Claus onkin kokenut hyvin kiinnostavaksi ja hän on toiminut myös ohjaajana.

 


 
 
 

Sivun alkuun