[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Jeffrey Eugenides

Jeffrey Eugenides on syntynyt 8.3.1960 Detroitissa Yhdysvalloissa. Hänen isänsä vanhemmat olivat kreikkalaisia ja hänen äitinsä on sukujuuriltaan irlantilainen. Nykyään hän on vapaa kirjailija ja asuu Berliinissä vaimonsa, valokuvaaja Karen Yamauchin ja tyttärensä Niko Eugenidesin kanssa.
Eugenides on suorittanut loppututkinnon sekä Brownin että Stanfordin yliopistossa. Esikoisromaani Virgin Suicides ilmestyi vuonna 1993 ja toinen romaani, Middlesex vuonna 2002. Hän on kirjoittanut myös kirja-arvosteluita, musiikkiesseitä ja novelleja.
Virgin Suicides on unenomainen kertomus viidestä Lisbonin sisaruksesta, jotka kaikki tekevät vuorollaan itsemurhan. Romaani sijoittuu Michiganin esikaupunkiin 1970-luvun alussa. Naapuruston pojat lumoutuvat näistä vaaleista, kauniista tytöistä, jotka ovat melkein naisia. Romaanin kertojina toimivat pojat puhuvat Lisbonin tytöistä vielä vuosia sen jälkeen, kun viimeisimmänkin päivät ovat päättyneet. Sofia Coppola on ohjannut romaaniin perustuvan, samannimisen elokuvan. Romaanin oikeudet on myyty 22 maahan.
Middlesex on kreikkalais-amerikkalainen perhesaaga, joka pohtii syntymän, kuoleman, sukupuoli-identiteetin ja monikulttuurisuuden kysymyksiä ja liittää ne kreikkalaiseen mytologiaan. Romaanin päähenkilö Cal Stephanides on hermafrodiitti, joka elää lapsuutensa tyttönä, syntyy uudelleen teinipoikana ja taistelee tiensä mieheksi. Eugenides on saanut romaanista Pulitzer-palkinnon vuonna 2003. Romaanin oikeudet on myyty 26 maahan.