Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

otsikko6_2.jpg

Tumma on vuonna 1903 ilmestyneen Helkavirsiä-kokoelman
päätösruno. Sata vuotta lukijoita on puhuttanut erityisesti runon viimeiset säkeet, joissa kuvataan runon päähenkilön hiljaista alistumista kohtaloonsa ja jopa hetkittäistä onnea.

Tumma

Tuo oli tumma maammon marja syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla,
haltiat pahat havaitsi,
ei hyviä ensinkänä.

Pani äiti paimenehen. -
Paimen metsästä palasi,
tuli outona tupahan,
haasteli haralla hapsin:
"Oi emoni, älä minua
pane karjan paimenehen!
Haasteli Lempo seisoi suon selällä,
haasteli Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta maahinen kohosi."

Ei pojasta paimeneksi. -
Pantihin kalan kutuhun.

Palasi mereltä poika,
tuli valjuna tupahan,
kertoi kynnet kylmillänsä:
"Kauhea saloilla kansa,
meren kansa kauheampi!
Näin minä Tursahan tulevan,
meren kahtia menevän,
Kalpea karilla istui
Tyhjä alla ammotteli."

Ei pojasta merelle miestä. -
Pantihin palon tekohon.

Palasi palolta poika,
tuli vauhkona tupahan,
sanoi silmin seisovaisin:

"Hirveät meriset hirmut,
tulen hirmut hirveämmät!
Sylki kyyt kyventä, liskot
puhui liekkiä punaista,
Syöjätär porossa keitti,
Kehno käänti kattilata."

Suku jo surmata saneli:
"Mitä työstä tyhjän mieli!"

Ennätti emo etehen,
Kyyditti kylän kisoille.

Palasi kylästä poika,
ei tohi tupahan tulla,
kujilla kuvahtelevi,
piilee peltojen perillä;
löysi äiti seisomasta
takaiselta tanhualta.

Poika kaulahan kavahti:
"Ei emoni, kantajani!
Paras on minun paeta,
paras mennä näiltä mailta,
mennä Kalman karsikkohon,
piillä Tuonelan pihoille!
Kolkkoja kotona näin ma,
kamalampia kylässä!
Veräjällä Vento seisoi,
Vennon poika portahalla,
loukossa Vahinko vaani,
Kouko kohtasi ovella."

Tunsi äiti tummaisensa,
tunsi jo tuhon-alaisen
syntymässä säikkyneeksi;
itki, itki, ei evännyt,
virkkoi, vienosti saneli:
"Niin menekin, poloinen poika,
mene kuolon kuusikkohon,
vainajien varvikkohon,
tuvan taakse taaton saaman,
lempeän lepotiloille,
missä seisoo puut pyhäiset,
hongat himmeät puhuvat
ollehista, mennehistä,
murehessa yön ikuisen."

Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"

"Tuota itken, oi isoni
ei minuhun metsä mielly."

"Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä."

"Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tutu."

"Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen."

Yhä itki heimon helmi.
"Mitä itket, oi iloni?"

Tuska ilmoille ajoihe:
"Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa."

Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
"Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa."

Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä;
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

Runoavain

 

maammon < äiti, emo Kalevalassa
ja kansanrunoudessa

haasteli < puhua, kertoa

haralla hapsin < sinne tänne
sojottavin hiuksin

Lempo < paholainen

Hiidet < paha henki, paholainen

Juuttahat < paholaisia                                     

Maahinen < kuvitteellinen maan
alla asuva ihmisen kaltainen olento

kalan kutuhun < kalan kutuaika, kalastamaan

valjuna < kalpeana

saloilla < metsässä

Tursahan < suomalaisen
kansanperinteen merihirviö

kalpea < viitannee kuolemaan

tyhjä < viitannee kuoleman
jälkeiseen elämään

palon tekohon < kasken polttoon

kyventä < kipinä

Syöjätär < kansanrunouden ja
satujen paha naisolento

kehno < paholainen, huono

kylän kisoille < kylän nuorten kohtaamispaikka

takaiselta tanhualta < pihan perältä

Kalman karsikkohon < kuoleman "puutarha", jossa puista on
poistettu oksat

Tuonelan pihoille < kuoleman valtakuntaan

vento < vieras, outo

kouko < outo

kuolon kuusikkohon < kuoleman valtakunta

vainajien varvikkohon < kuoleman valtakunta

taaton < isän

Ahti < veden haltija

Kalman kartanoihin < kuoleman valtakunta kansanrunoudessa

Tuonelta < kuoleman valtakunnasta

Sinipiiat < naispuolisia
metsänhaltijoita saduissa  

Vellamot < vedenhaltijattaret, vedenneidot

   
 

Sivun alkuun