[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Reijo Mäki, Jäätynyt enkeli
Rento turkulaisdekkari Jussi Vares tekee luottamuksellisia tutkimuksia kenen laskuun tahansa ja pelaa suurilla panoksilla. Kapakka korvaa usein ikuisen oik.yo. Vareksen työhuoneen. Sitäpaitsi kaikki säännöt ovat hänen mielestään niitä varten, joilla ei ole mielikuvitusta.
Jäätynyt enkeli on kertomus Porissa sattuneesta nuoren naisen kuolemantapauksesta, jonka tutkimuksiin Vares joutui mukaan tuttavankauppaa. Jutun takaa alkaa paljastua syvälle ja pitkälle ulottuva verkosto, jolla isot pojat Porin kaupungissa panevat asiat hoitumaan. Tutkimukset vievät sameisiin vesiin pohjalle niin sosiaaliryhmien asteikolla kuin Mäntyluodon satama-altaassa.
Tarina on pohjana Aleksi Mäkelän ohjaamassa toisessa Vares-elokuvassa V2 Jäätynyt enkeli, jossa pääosaa näyttelee Juha Veijonen ja jonka ensi-ilta on 12. tammikuuta 2007. Solar Films.
Tarina on pohjana Aleksi Mäkelän ohjaamassa toisessa Vares-elokuvassa V2 Jäätynyt enkeli, jossa pääosaa näyttelee Juha Veijonen ja jonka ensi-ilta on 12. tammikuuta 2007. Solar Films.
Kirjan tiedot
Seven-pokkari
951-1-17787-7
Julkaisuaika
2006